perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ed Westwickin haastattelu

Gossip Girlin Ed Westwickistä on tullut yksi Hollywoodin suositummista nuorista brittinäyttelijöistä.

Gossip Girl on tehnyt hänet maailman kuuluksi ja ehtipä tämä komistus näytellä myös Anthony Minghellan Breaking and Enteringissä yhdessä Jude Law'n ja Juliette Binochen kanssa.

Edin tuorein tuotos on Brittikomedia Chalet Girl, jota hän tähdittää yhdessä Brooke Shieldsin, Bill Nighy jaTamsin Egertonin kanssa. Hän esittää elokuvassa Jonny Masden nimistä herraa, jonka elämä muuttuu Euroopan rinteillä, kun hän rakastaa Kimiin (Felicity Jones). Ed puhui haastattelussa mm. juuri kyseisestä elokuvasta.

Miten voit nyt?

- Ihan mukavasti, itse asiassa fantastisesti. Olen parhaillaan New Yorkissa ja olemme Gossip Girlin puolivälissä, mikä itse asiassa kiitää ohi ja kaikki sujuu täällä hyvin.

Miten paljot olet vuodessa New Yorkissa?

- Noh, sarjan kuvaamiseen menee vuodessa noin yhdeksän kuukautta ja olemme silloin aika sidottuna sarjaan. Yritän livahtaa muuanne viikonloppuna kerran tai kahdesti - tiedättehän, jos minulla vaikka olisi viikonlopun alussa perjantaina tai lopussa maanantaina vapaapäivä. Mutta niin tapahtuu harvoin. Joten luotan taukoihin, kuten jouluun, tai kun me pidämme syksyllä tauon ja silloin on hyvä tehdä töitä jossain muualla, josta olen intohimoinen ja innostunut ja siihen yhtälöön Chalet Girl sijoittui. Pääsin Saksaan ja Itävaltaan ja kuvaamaan tätä äärettömään hauskaa elokuvaa mahtavien ihmisten kanssa. Se oli todella ihanaa.

Hiihdätkö?

- Joo, olin tarpeeksi onnekas, kun olin yläasteella. Teimme joka vuosi hiihtoreissut Italiaan ja Itävaltaan. Joka vuonna 11-16 ikäluokalta, menin viikoksi ja se oli varmaan mahtavinta aikaa teinivuosiltani kertoa totuuksia, koska kaikki tunkivat 26-tuntiselle matkalle. Ensin ollaan niin bestiksiä ja sitten kaikki ovat ärsyttäviä ja hulluja 13-14-vuotiaita ja saimme viettää viikonlopun ärsyttävien opettajien kanssa ja yrittää koko ajan livahtaa kaljalle. Itävaltalaiset ovat avuliaita teini ryyppääjille!

Lumilautailetko myös?

- En itse asiassa, se oli yksi semmoisista, mitä en tehnyt. Olin itse asiassa elokuvan takia oppitunnilla lumilautailusta. Olen kiinnostuneempi hiihdosta - tunnen olevani niin vapaa hiihtäessäni. Ja hiihdossa voi kehittyä enemmän. En ole mikään X gamesin maailmanmestari tai mitään sellaista, mutta rakastan sitä. Se on jotain sellaista, josta nautin ja jota voin kehittää ja voin varmaan jossain välissä vielä lumilautailla, mutta hiihto on isompi asia minulle.

Gossip Girl on aika iso sarja. Millaista sinulla on ollut siinä?

- Tosi outoa ja yksi sellaisista asioista, jonka mukana pitää kulkea. Tulin sarjaan kun olin 19 ja nyt olen 23 ja se painosti kasvamaan nopeasti. Se saa kehittymään joka viikko, koska joutuu käsittelemään paljon huomiota ja rahaa. Täytyy käsitellä paljon henkilökohtaisia päätöksiä, sekä urapäätöksiä ja usein voi olla isoja päällekkäisyyksiä, kuten normaalissakin elämässä. Omasta elämästä voi tulla nopeasti julkinen - jota voi olla vaikeaa käsitellä ja se voi saada olon tuntumaan epämukavalta. Mutta täytyy vain keskittyä työhön. Se on taistelua ja vaikekuksia, mutta se on taistelu jonka tahdon voittaa, koska olen intohimoinen työstä ja haluan hyväksi, haluan mahdollisuuden työskennellä mahtavien ihmisten kanssa ja haluan oppia ja muuttaa elämääni. Se on tärkeintä.

Lue lisää: READ MORE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti