tiistai 29. maaliskuuta 2011

Ed The Block-lehden haastattelussa

http://www.youknowyouloveme.org/gallery/albums/Cast/ed%20westwick/photoshoots/009-theblock/normal_ed01.jpg

Gossip Girlin Ed Westwick oli The Block-lehden haastattelussa ja puhui mm. leffoista, GG:stä ja musiikista.

Kerro vähän Chalet Girlistä. Millainen elokuva se on ja miksi valitsit sen?

- Minulle se on mainoselokuvan kaltainen. Se on hauska, hurmaava ja yleisö tietää, mitä haluaa elokuvalta. Siinä on paljon brittihuumoria ja pidin siitä, koska olen tehnyt GG:tä neljä vuotta. Oli mahtavaa tehdä jotain erilaista erilaisella matskulla ja näkökulmalla. Siinä on myös jenkkinäyttelyä, joten menee vähän ristiin.

Missä kuvasitte suurimman osan ajasta?

- Itävallassa ja Saksassa... Olimme todella kauniissa laskettelukeskuksessa nimeltä St. Anton. Kaikkialla oli tuhansia juopuneita eurooppalaisia, melkeinpä 24/7! Vuoron laella ja alhaalla oli baarit kummassakin ja kun olimme aloittaneet kuvata kaikki alkoivat juoda ylhäällä ja kun aurinko laskeutui ja oli aika hämäärää, niin kaikki olivat todella humalassa ja menivät päistikkaa alas vuorta, ihan kuin he olisivat menettäneet järkensä.

He eivät sentään lasketelleet alas...
- Noh, jotkut itse asiassa tekivät niin. Eteensä ei oikein voinut nähdä. Mutta laskettelukeskus oli mahtava ja kaunis paikka. Saimme hiihtää 2-3 päivää. Haluan sinne takaisin.

Olen kuullut, että olet mukana Clint Eastwoodin elokuvassa J. Edgar Hoover.
- Joo, olen todella innoissani siitä. Leonardo DiCaprio ja en tiedä kuka näyttelee pääosaa ( luulen heidän puhuneen Naomi Watsista), mutta on siis mahtavaa saada tehdä sellaisten, kuin Clint Eastwoodin kanssa töitä. Ihan fantastista. (Huom. Naomi on saanut osan)

Nyt kuvaat New Yorkissa Gossip Girliä, josta on tullut iso hitti. Oliko sinulla mitään odotuksia sarjan alussa. Oliko sinulla mitään ideoita siitä, millainen siitä tulisi?

- En tiedä, en muista odottaneeni mitään. En tiennyt mihin hivuttauduin mukaan, en tiennyt kuinka amerikkalainen televisio toimi. Menin vain virran mukana, nautin matskusta ja pidin hauskaa hahmollani. Ajattelin vain että tämä on hienoa. Saan vähän rahaa taskuun. Saan kutsuja hienoihin tilaisuuksiin ja ihmiset lähettävät minulle ilmaisia vaatteita ja tämäpä vasta on hienoa!
Nyt siitä on kulunut neljä vuotta, siis nyt ollaan neljä vuotta myöhemmin. Se on silti hienoa ja rakastan kollegoitani, mutta on aika tehdä jotain muuta. Tämä tuntuu nyt lukiolta. On mennyt jo neljä vuotta ja kaikki ovat kasvaneet, seurustelleet, eronneet, seurustelleet toistensa kanssa uudelleen, eronneet uudelleen...

Olisitko ilman Gossip Girliä tutustunut New Yorkiin?
- Sarja on ollut iso osa sitä ja asioita, joita olen siellä kokenut. Ja kun sarja päättyy saatan muuttaa Los Angelesiin, koska en ole aiemmin asunut siellä ja haluan katsoa, mistä kaikessa on kyse. Mutta haluaisin palata tänne myöhemmin ja kokea kaupungin uudella tavalla. Olen kokenut sen teininä, josta on tullut 20-jotain ja joka on osa sarjaa... en ole koskaan saanut kokea kaupunkia normaalina... noh, en ole mikään poikkeava. Mutta on outoa kokea kaupunkia niin että kävelee kadulla ja joka kolmas tunnistaa minut. Tämä on ollut hienoa ja hauskaa, mutta näkökohta on hiton outo, tiedäthän?


Kun GG:n kuvauksissa on kiireistä, niin ehditkö soittaa musiikkia. Olit bändissä; oletko siinä edelleen jotenkin mukana?

- Ei, valitettavasti juttu kuihtui kokoon vähän aikaa sitten. Oli vaan niin vaikea olla siinä, kun kuvausaikataulujen takia oli kaaosta. Soitan itsekseni ja sekoilen. En voi tehdä sitä, mitä Taylor Momsen tekee nyt. Se on höhlää.

Onko musiikki vieläkin iso osa elämääsi?

- Joo, iso. Menin itse asiassa eilen illalla The Decemberistsiä katsomaan. Se oli todella hieno. Menen katsomaan niin monia bändejä kun vain voin. Olin viehättynyt viime vuonna Kings of Leonista, ja se oli hauskaa... mutta nyt ohi. Tykkään edelleen klassikoista, kuten The Rolling Stones ja The Doors ja noiden tapaisista. Niille sydämeni kuuluu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti