
Hyvää uutta vuotta 2011 ! Toivottavasti seuraavasta vuodesta tulee tätä vuottakin parempi, vaikka hinnat kallistuukin.

Gossip Girlissä on ollut kolme näyttelijäpariskuntaa, mutta kaikki suhteista ovat päättyneet eroon. Leighton Meester avautui hänen ja Sebastian Stanin suhteen päättymisestä. Leightonin mukaan Sebastian oli ensimmäinen, josta hän todella välitti.
Nimim. Nykyinen huumeiden vastustaja, mutta entinen käyttäjä.
Gossip Girlin Leighton Meester näyttää melkein aina upean raikkaalta ja hänen ihonsa hehkuu. Kysymys kuuluukin, miten Leighton yleensäkkin hoitaa sitä.
- Kuuluisuus tapahtuu melkein kuin yhdessä yössä. Kukaan ei osaa valmistautua. Gossip Girlissä tein vain työtäni, ja juuri sitä mitä olen aina tehnyt. Ja äkisti havahduin tähän, Taylor toteaa.
- Mutta siihen tottuu. Ja sen jättää huomiotta, koska toisten sanomiset eivät haittaa minua yhtään. Olet lukiossa, koulussa tai töissä, kaikkia ei voi miellyttää. Se on väistämätöntä. Mutta se ei tarkoita mitään.
Gossip Girlin Leighton Meester on Seventeen-lehden helmikuun numerossa. Hän puhui lehdelle mm. näistä asioista:
Gossip Girlin Taylor Momsen ei ole enää IMG-mallitoimiston listalla, koska yritys pudotti hänet siitä pois.
Us Weekly-lehden mukaan Ryan avautui avioliittonsa ongelmista uuden The Green Lantern-elokuvansa kuvauksissa. Reynolds oli kuulemma väittänyt Scarlettin kohdelleen häntä huonosti.
Lisäksi on toinen huhu, jonka mukaan Ryan petti Scarlettia elokuvan Kollegansa ja Gossip Girlin näyttelijän Blake Livelyn kanssa.


Penn Badgley jutteli JustJared.Comille Easy A- elokuvasta ja GG:n näyttelijöiden projekteista sarjan ulkopuolella. Haastattelu on tehty ilmeisesti elokuussa Los Angelesissa.
Gossip Girlin kuvankaunis näyttelijätär Leighton Meester oli justjared.comin haastattelussa. Hän puhui enimmäkseen Country Strong-elokuvastaan.JJ: Millaista oli kuvata elokuvaa?
LM: Todella hauskaa, erilaista ja se oli hieno kokemus.
JJ: Musiikin takia?
LM: Ei, vaan rakastuin heti hahmoon, käsikirjoitukseen ja tapaan, miten Shana Feste kirjoittaa ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta. Rakastin hahmoa ja minusta tuntui siltä, että tahdoin tehdä hänelle oikeutta. Ja kaiken lisäksi Gwyneth Paltrowin läsnäolo projektissa oli iso houkutus minulle. Sitten tuli musiikki, ja minusta se oli elokuvasta mahtava osa, koska musiikki on kaunista ja myös osa tarinaa. Se kertoo paljon leffasta.
JJ: Saitko nauttia Nashvillesta kuvausten lomassa?
LM: Joo, kuvasin Gossip Girliä New Yorkissa samaan aikaan, joten ramppasin edes takaisin. Kuvasin elokuvaa viikonloppuisin Nashvillessä. Kaikki toistivat koko ajan, mennään ulos, tehdään jotain, mutta minun täytyi kiirehtiä koneeseen tai mennä nukumaan pysyäkseni järjissäni. Menin muutamaan otteeseen ulos, kun menossa oli harjoittelut. Shana vei minut Honky-Tonkiin ja katsoimme siellä muutamia live-esiintymisiä. Hahmoni käy itse aikamoisen skaalan läpi esiintymisissä. Hän aloittaa epävarmana ja alkaa tehdä sitten omaa juttua ja pystyy esiintymään kunnolla. Näimme ihmisten esiintyvän honkey-tonkissa. He leikkivät viskillä ja hyppäsivät ylös baarissa. Täysin erilainen ja sitten Shana sanoi katso. Menimme myöhemmin Rymaniin, jossa esiintyi Carrie Underwood ja Martina McBride. He ovat sellaisia isoja tähtiä, jotka osaavat ottaa lavan haltuun. Chilesin esiintymisen kaari. Hän aloittaa laulamatta mitään ja pystyy lopulta esiintymään areenalla.

Gossip Girlin Taylor Momsenin bändi The Pretty Reckless esiintyy Punk Spring Festivalilla ensi vuonna Tokiossa, Japanissa. Päiväksi on sattunut huhtikuun 3.
EW
Interview-lehti nimesi tänä vuonna lehden kannessa olleille jotkut adjektiivit. Myös Blake Lively ja Blaken huhuttu miesystävä Ryan Gosling saivat sellaiset.Leighton kertoi Access Hollywoodille näin: - Joku kysyi joku muutama päivä sitten, mitä tekisin sarjan jälkeen ja että milloin se loppuu. Ja vastasin siihen, että luulen muutaman vuoden päästä, kun sopimus loppuu.
- Ei mitään hullua. Kaikki päättyy, enkä suoraan sanottuna tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Pidän sarjassa olosta, joten en voi ennustaa tulevaa.
Leighton Meester sanoo, että hänen bändikaverinsa ymmärtävät tähden tyttömäisen puolen.24- vuotias näyttelijätär kertoi, että työstää musiikkia Check In The Dark-nimisen bändin kanssa ja on onnellinen siitä, että he ymmärtävät hänen naiselliset jutut.
- Ja he ymmärtävät sen täysin, kuten myös sen jotenkin, että minulla on tyttömäinen puoli tunteellisesti.
Leighton puhui myös Country Strong-elokuvasta:
- Minulla oli hyviä kokemuksia, en ole koskaan tehnyt niitä, mitä Chiles tekee elokuvassa: menee lavalle, eikä pihahdustakaan kuulu. Niin minulle ei ole käynyt, Leighton selitti.
- Hänelle tuo oli toinen näkökohta. Hän muuttuu. Hän aloittaa erilailla kuin päättää. Hän kasvaa.
Lähde: Musicrooms.net
Blake Lively esittelee kuvassa luomustaan Kokki Franck Poupard vierellään. Blake osallistui kokkaukseen työpajassa Le Cordon Bleu Parisissa.
Gossip Girlin nuoret näyttelijättäret Blake Lively ja Leighton Meester näyttävät ottavan mittaa toisistaan ainakin mitä tulee uraan.
Italialainen Näyttelijätär Jennifer Missoni vierailee Gossip Girlin 4.kaudella. Jennifer on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan hänet nähdään enemmän kuin kerran rikkaiden ihmisten täyttämällä Upper East Sidella.- Muistan kun olin menossa studiolle Nashvilleen työpäivän päätteeksi laulamaan sen. Mietin, että Garrettin pitäisi olla paikalla. Ja hän tulikin ja lauloi sen kanssani ja se oli todella mahtavaa. Se on romanttinen biisi.


Gossip Girlin Leighton Meester poseeraa kannessa Allure-lehden tammikuun numerossa.Chuckin ja Blairin suhteesta:
- Voin aika paljon samaistua siihen. En välttämättä siksi, koska se on dramaattinen ja myrskyisä suhde, vaan koska heidän rakkautensa on todella aitoa eivätkä he rakasta pelkän dramaattisuuden vuoksi. Se on oikeaa rakkautta. Heidät on tarkoitettu toisilleen.
Leighton oli ennen bilehile: - Meillä oli hulluuuja bileitä, meillä oli DJ:tä, bändejä, juoman jäädyttäjä, tulitanssia. Yksi kämppiksistäni poltti otsarinsa liedellä, kun yritti sytyttää sikarin. Sitten juominen on yksi juttu, kännääminen toinen. Ja huumeita en suvaitse ollenkaan. Yllättyisit siitä, kuinka moni käyttää niitä. Jos menee ulos ja elää yöelämässä, niin siellä sitä tehdään.
Väitetyistä erimielisyyksistä kollega Blake Livelyn kanssa: - On harmillista, että naiset kuten esim. sinkkuelämään poppoo pannaan vastakkain. Ihmiset sanovat kateelliseksi. Haloo! He kaikki ovat rikkaita, menestyviä ja hienoja näyttelijöitä.
Rakkauselämästään:
- On hienoa olla rakastunut. On eittämättä mahtavaa kuherrella ja harrastaa seksiä ja jakaa elämänkokemuksia jonkun kanssa. Mutta on Ok, jos ei löydä sitä oikeaa 24-vuotiaanakaan. Voit löytää sen oikean jonain päivänä.
Gossip Girl ei ihan vielä heitä pyyhettä kehään, mutta E!online-nettisivuston mukaan niin voisi kuvitella tapahtuvan lähitulevaisuudessa.
Leighton Meester kertoi milloin hänen mielestään on aika luopua.
- Vielä kaksi vuotta, Hän kertoi äskettäin E!onlinelle. Leighton lisäsi päälle, että hän sanoi niin, koska sopimukset ovat allekirjoitettu siihen asti.
Leigh toki nauttii sarjassa työskentelystä ja New Yorkissa asumisesta ja sanoo, että sarjan tekijät ymmärtävät hyvin, jos sarjan nuoret näyttelijät tarvitsevat aikaa toiseen projektiin.- Silloin voi olla valmistautunut muuhun, kun sarja päättyy.
Hän kommentoi myös hyvin markkinoitua uutta elokuvaansa Country Strong, jossa hän esittää Chiles Stantonia.
- Minusta on hienoa katsoa peiliin, tunnistamatta itseään. Minulla on roolissa iso tukka, isot ripset, akryyli kynnet, rajaaja, sinisiä nahka-asuja. Se oli hauskaa. Ihan kuin olisi leikisti pukeutunut kantri- Barbieksi.
Entä aikooko Leighton jatkaa Tv:n parissa Gossip Girlin lopettua. - Öö, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Sen täytyisi olla juuri oikea sarja, kuten myös elokuvakin.
Lähde: E!online
Gossip Girlin 17-vuotias näyttelijätär Taylor Momsen sanoo, että hänellä ei ole nyt montaa ystävää. Eikä ole koskaan aiemminkaan ollut.– Minulla ei ole paljon ystäviä, eikä koskaan ole ollutkaan. Olen aina ollut yksinäinen susi. Olen todella ujo, Momsen myöntää.
– Minulla on kuusi parasta ystävää ja kolme heistä on kiertueella kanssani koko ajan. Se on loistavaa. Se ei ole minun mielestäni surullista. Pidän siitä, hän vakuuttaa.
MTV3
Gossip Girlin Leighton Meesteristä tuli vasta äskettäin Vera Wangin uuden hajuveden mainoskasvo ja nyt hänet on nimetty italialaisen muotitalon Missonin mainoskasvoksi!Itse olen Italia-fani, joten olen todella innoissani Leightonin puolesta. You Go Girl!
Gossip Girlin 4.kaudella näyttelevä Katie Cassidy on niittänyt mainetta muodin saralla sen jälkeen, kun hän alkoi näytellä sarjassa. Hän sanoo tyylitajunsa parantuneen.
Ryan Goslining ja Blake Livelyn väitetystä romanssista on tullut kommenttia monesta suunnasta nyt lähiaikoina. Ryan kehuu Blakea, mutta sanoo näyttelijättären olevan hänen ystävä.
Taylor on viime aikoina lähinnä keskittynyt musiikkiuraansa sekä kärkkäiden kommenttien latelemiseen. Tällä kertaa neiti kannustaa The Guardian -lehdessä tyttöjä tutustumaan omaan kehoonsa paremmin.
– Olen masturboinnin puolestapuhuja! Ennen seksikokeiluja kannattaa opetella tuntemaan itsensä. Pojat tekevät sitä, mutta tytöt eivät ja siksi tytöillä on niin paljon huonoja kokemuksia seksistä, Momsen laukoo.
17-vuotiaan tähden mielestä nuorten pitäisi rohkeasti oppia tuntemaan oma kehonsa kokonaan eikä pelätä yhtään.
– Seksiä ei pitäisi pelätä. Se on osa ihmisluontoa, joten sen ei pitäisi olla häpeän aihe – etenkään tytöille ja nuorille tytöille, hän sanoo.
Gossip Girlin Blake Lively on paljastanut olevansa brittiläisen Topshop-vaateketjun fani.23-vuotias näyttelijätär oli innoissaan kun ketju avasi ovensa New Yorkissa ja sanoo että ketju on saanut aikaan muutosta hänen tyylissään.
- Tykkään kerrospukeutua. Syksy on parasta aikaa pukeutumisessa. Kun Topshop tuli New Yorkiin, se muutti elämäni!, Blake on hehkuttanut.
Lähde: Contactmusic.com



Taylor Momsen on le Grand Journal 8/12/10 from ninjarawr on Vimeo.

Blake herätti myös spekulaatiota tavalla, jolla saapui elokuvan ensi-iltaan. Hän nimittäin halusi välttyä punaiselta matolta ja ryntäsi suoraan katsomaan elokuvaa. Onko jotain salailemista kenties?
Heidät on nähty yhdessä myös Disneylandissa.
Blake Lively erosi lokakuussa kollegastaan Penn Badgleystä.