lauantai 26. helmikuuta 2011

Spoileria

Lilyllä ja Rufuksella on riittänyt hempeilyä, mutta nyt näyttää siltä, että tämä rakkaustarina olisi mahdollisesti päättymässä. Lily on ollut tällä kaudella hankala. Esim. sen takia, että haluaa myydä Chuckin Bass Industriesin.
Matthew Settle kertoi hieman siitä, mitä odottaa:
— Ehdotin kirjoittajille juonta noin kolme kuukautta sitten, tai kaksi kuukautta sitten. Juoni on alkanut näyttää täysin erilaiselta, mutta Rufuksen juoni on edistynyt, joten minun täytyy ajatella, että sillä oli vaikutusta.
Mikä juoni?

— On mahdollinen paluu musiikin makuun... ja se on jännittävä juoni.

Jotain hyvääkin on siis tulossa, mutta Lily on valitettavasti tuonut ongelmia Rufuksen ja omaankin elämään.
— Lily on pettänyt hänet. Mutta hän myös ymmärtää Lilyn tekoa. Yksi mielenkiintoinen seikka Rufuksessa on se, että nyt kun hän elää Upper Eas Sidella, hän on alkanut ymmärtää että poliittisena oleminen on itse sijoitus, mitä tukivalinta tarkoittaa, ja että joskus joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät ole aina moraalisesti hyviä, mutta ne ovat perheelle oivallisia. Lilyn motiivi on aina ollut perheen suojelu. juttu vanhempina on se, että suojellaanko perhettä oikein? Ja on varmaan vaikea pitää ajatukset/päätökset suorina. Jotkut juonet ovat olleet varjostamassa Lilyä tällä kaudella, ja samaan aikaan Rufuksen ja Lilyn rakkaus on alkanut kuihtua, ja Lilyhän on se yksi, he ovat sielunkumppaneita. Naisen rinnalla täytyy pysyä.

Settle myös paljasti, että kauden loppu on taas aika jykevä: - Se tulee olemaan myrskyisä etenkin Rufukselle. Fanit tulevat olemaan taas innoissaan, jos hän voi taas olla intohimoinen. Johonkin muuhunkin kuin Lilyyn, koska hän on ollut aina intohimoinen Lilyä kohtaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti