perjantai 2. joulukuuta 2011

Blake puhuu taidekokoelmastaan

Blake Lively tunnetaan ehkä parhaiten muoti-innostuksestaan, mutta Blake on intohimoinen myös taiteesta ja hän esittelee Artlog.comille taidekokoelmaansa.

Ensimmäinen taideteoksesi?
- Veljeni Eric ajatteli, että minulle olisi tärkeää kerätä taidetta ja tuntea se jo pienestä pitäen. Hän vei minut Sage Vaughnin näyttelyyn Los Angelsissa ja osti yhden taideteoksen. Se oli kaunis öljymaalaus: yksi Sagen nimikkolinnuista istuu piikkilangalla Harlemin talon edessä, kun leijona tarkkailee tilannetta ikkunassa. Tuon taideteoksen takia halusin nähdä lisää ja kerätä kaikki mitä pystyisin.


Uskotko taidekokoelman heijastavan kerääjän elämää?
- Se on kokoelmien kaunis puoli etenkin nuorella iällä, koska kun kasvat ja kehityt, niin tekee myös taiteesi. Vaikka sinulla ei olisikaan varaa kalliiseen teokseen, ei se tarkoita, etteikö voisi kerätä niitä. Kun muutin ensimmäistä kertaa New Yorkiin, minulla ei olisi ollut varaa ostaa Sagen teosta omaksi, mutta etsiskelin kaduilla ja ostin teoksia paikallisilta taiteilijoilta. Kun menestyin ja pystyin hankkimaan kalliimpia teoksia, rupesin hankkimaan niitä paikallisista gallerioista ja puhumaan kavereille, jotka ovat taidekuraattoreja. Omistan nyt niin paljon teoksia, joista olen ylpeä. Monet ovat Sagen ja muiden tunnettujen taitelijoiden teoksia, mutta silti, monet uusista on nuorilta ja kunnianhimoisilta taiteilijoilta.


Millaiset teokset viehättävät eniten?
- Olen huomannut että kiinnitän usein huomiota teokseen, joissa on lapsellista mielikuvitusta ilkeällä vivahteella, kuten hetki veneessä Willy Wonkassa, jossa kaikki fantasia syttyy odottamatta. Kaikissa on juhlan tuntua, on kyse sitten kuvasta, taustasta tai väriä.


Lue lisää: Inside Blake Lively's Art Collection

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti