sunnuntai 28. helmikuuta 2010

GG:n kuvauksissa kaaos

Gossip Girl -televisiosarjan kuvaukset jouduttiin keskeyttämään kuluvan viikon keskiviikkona, kun kuvauspaikalla syntyi raju nyrkkitappelu. Osallisina olivat kohukuvia metsästäneet paparazzit ja tuotantoyhtiön palkkaamat turvamiehet.

Sarjan tähti Blake Lively oli kuvaamassa sarjan kohtausta Manhattanilla yhdessä sarjassa vierailevan William Baldwinin kanssa. Pian joukko paparazzikuvaajia sai vihiä kuvauksista ja he alkoivat kerääntyä kuvauspaikan ympärille näyttävien otosten toivossa. Tuotantoyhtiö ja turvamiehet yrittivät saada kuvauksia häiritseviä paparazzeja perääntymään, mutta kuvaajat eivät suostuneet siirtymään.

Tilanne muuttui pian nujakoinniksi, ja silminnäkijöiden mukaan huutelujen lisäksi tilanteessa käytettiin äänenpainoja korostamaan myös nyrkkejä. People-lehden mukaan tilanne muuttui tappeluksi, kun yksi kuvaajista nimitti mustaihoista turvamiestä neekeriksi. Se oli liikaa turvamiehelle, joka passitti nimitelleen kuvaajan nyrkiniskulla sairaalaan. Kuvaaja sai ruhjeen otsaansa. Paikalle kutsuttiin myös poliisit, mutta kukaan ei ole nostanut syytteitä.

STARA

lauantai 27. helmikuuta 2010

Leighton Meesterin seuraava leffa: The oranges

Leighton Meester & Hugh Laurie Pick 'Oranges'
Leighton Meester tähdittää seuraavaksi House- tähden Hugh Laurien kanssa indie leffaa The Oranges. Leighton esittää leffassa nuorta naista, joka alkaa seurustella häntä paljon vanhemman miehen kanssa, joka on perheen tuttu.
Kuvaukset ovat Varietyn mukaan huhtikuussa Nykissä.

3x14 (Spoil!)

http://www.aceshowbiz.com/images/news/00026119.jpg
3x14- The Lady Vanished
Ohjaus: Andrew Mccarthy

Rufuksen ja Lilyn epäilykset siitä, että Jennyllä on suhde Damien kanssa voimistuvat . Chuck saa tietää enemmän mysteerisestä naisesta, joka saattaa olla hänen äitinsä. Dan ja Vanessa kohtaavat muiden deittaamisen vaikeuden.

3x13 promo (Spoil!)

perjantai 26. helmikuuta 2010

Blake Lively piipahti klubilla

Blake Lively spotattiin upeassa hopeatakissa kun hän poistui klubista Lower East Sidella, Nykissä myöhään keskiviikko-iltana (24.2.)

Tähti ei kiinnittänyt yhtään huomiota paparazzien valoihin, kun hän meni autoon. Paikalla oli myös Blaken poikaystävä ja kollega Penn Badgley.

Blakella oli aiemmin päivällä GG:n kuvaushommia ja hänen seuraansa liittyi William Baldwin.. en kuitenkaan kerro ketä hän esittää..

xoxo Gossip Girl

Chace Crawford yhdistetty Mary-Kate Olseniin

http://1.bp.blogspot.com/_r0soKexN5Rw/SNVmqe5EL8I/AAAAAAAAASg/CmrHXhC4N8o/s400/mk_olsen.jpg

Mary-Kate Olsen erosi äskettäin poikaystävästään ja nyt hän jo huhujen mukaan pyörittää kahta miestä: Chace Crawfordia ja Josh Hartnettia.

-Mary-Kate on jutellut Chacen kanssa, Olsenin kaveri kertoi HollywoodLife.comille. -He juttelevat vain tällä hetkellä, mutta heistä on ehdottomasti tullut viimeisten kahden viikon aikana läheisimpiä.

Mary-Kate Olsen erosi vasta Nate Lowmanista, jonka kanssa hän oli seurustellut kaksi vuotta.

Us Weekly taas väittää että Mk oli läheisissä tunnelmissa Josh Hartnettiin eräissä juhlissa 21.2.2010. Heidän väitetään ainakin pussailleen..

Lähde: HollywoodLife.com

tiistai 23. helmikuuta 2010

Leighton Meesterillä sänky kohtaus tulevassa leffassa

http://www.darkhorizons.com/assets/0010/3924/roommate585.jpg
Leighton Meesterin tuleva leffa The Roommate saa ensi-iltansa vasta ensi vuoden helmikuussa, mutta siitä on saatu jo vihiä.
Nimittäin Meesterin vastanäyttelijä leffasta, 90210:n Matt Lanter kertoi E!onlinelle, että hänellä ja Meesterillä on sänky kohtaus leffassa, jossa nähdään myös mm. Twilightin Cam Gigandet ja Friday Night Lightsin Minka Kelly.
-Se on aika jännittävä kohtaus. Aika omituinen, voin sanoa sen. Uskon, että siitä tullaan nauttimaan.
Tai ainakin Matt nautti
-Leighton on tosi cool tyttö, joten se ei ollut kauhean kiusallista.