keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Leighton Meester musa-urastaan

Leighton Meester kertoi näin lehdistölle: -Kun kuulin ensimmäistä kertoo Good girls go badin radiosta, ylireagoin. Aloin huutaa ja olin itseasissa laulamassa aiemmin kurkku suorana Beyoncea ja sitten kuulin biisini soivan. Vieressäni oli kaksi kyttää ja kun katsoin heitä niin näin kun he tuijottivat minua kuin hullua ihmistä. Sitten kun kuulin biisini radiosta, niin olin La:ssa ja kukaan ei edes kuullut sitä koska huusin.

tiistai 15. joulukuuta 2009

spoileria

http://cdn.buzznet.com/media-cdn/jj1/headlines/2008/10/willa-holland-steven-spielberg.jpg
Jennyltä ja Chuckilta tulossa isoja juonia
sarjan luoja ja päätuottaja Josh Schwartz tv guidelle: -Jennyltä ja Chuckilta on tulossa tosissaan paljon juonta kauden loppua kohden. Josh korosti että Jennyn juoneen kannattaa kiinnittää paljon huomioita. Hän sanoi myös haastattelussa mm. sen että Serena on niin hukassa sen takia, koska yrittää etsiä sitä puuttuvaa isä hahmoa, jonka löytääkin loppua kohden. (hukassa ilman isiä)

+Jenny ja Eric tekevät aselevon
+Jenny tajuaa ettei olekkaan niin aikuinen kuin luulee
+Vanessan ja Danin ystävyys joutuu suhteen myötä koetukselle
+ Rufusta ja Lilystä- kestääkö suhde? -toivon niin, mutta kyseessä on GG ja kukaan ei ole onnellinen pitkään.

Lue tv guiden haastattelu: Gossip Girl’s Josh Schwartz: Chuck and Jenny Moving to Forefront

E!onlinen mukaan Chuckin isoon juoneen liittyy äidin paluu kun taas Jennyllä kyseessä on uusi suhde. Lähde visertää että Jenny menee Naten ja Serenan väliin.

Willa Holland is back

on nähty sarjan 3.kauden kuvauksista jälleen kerran
Willa Holland on Set – December 14

lauantai 12. joulukuuta 2009

Chace Crawford WWD beauty bizin kannessa

Click to view full size image

Chace lehdessä: -En ole tietämätön sarjan menestyksen syistä ja yksi niistä on (miksi ihmiset haluavat nähdä sitä ) silleen 'ai, runo poika! hottis! nätti!, hän sanoo WWD:lle.
Joskus tuntuu rankalta olla poika..
-Minun täytyy olla totaalisen moitteettomasti, ärsyttävästi kokonaan sileäksi ajeltu GG:tä varten, Chace nauraa.

perjantai 11. joulukuuta 2009

GG:stä sarjakuvaksi

Gossip Girls
'Gossip Girl'... The Comic Book?

spoileria

On Location For Gossip Girl
* Chuckin äiti nähtiin viime jaksossa Bartin haudalla ja häntä esitti Laura Harring. Hän paljastuu äidiksi, kun GG palaa tauolta maaliskuussa.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Blakella vaikeuksia lounailla

http://img2.timeinc.net/instyle/images/2008/parties/042908_lively_400X400.jpg

Blake Lively myöntää ettei ole siistein ihminen kun syö ja häntä inhottaa se, että fanit näkevät hänen huolimattoman tapansa. Blake kertoo Wennille: -On outoa kun ihmiset katsovat sinua kuin eläintarhan eläintä syödessäsi, tuijottavat sinua ja ottavat sitten kameransa esiin. Loppujen lopuksi olen vain ihminen syömässä lounasta ja olen ujo tyyppi ja kukaan ei tahdo tulla katsotuksi kun he syövät! Olen sotkuinen syöjä. On outoa tuntea katsotuksi ja tuo on jotain sellaista, mitä on vaikea hyväksyä.

Lähde: Hollywood.com